|
Nähdään kesällä 2010!
Reiska toivottaa sinut tervetulleeksi kalliolle kukkulalle,
Taas on käännytty talvea kohti. Kyröskosken Suurlavallakin on alkamassa neljäskymmenes kolmasvuosi 2010. Neljäkymmentäkolme vuotta sitten legendaarinen “Tappi” Suojanen nousi kavereidensa kanssa kalliolle kukkulalle. “Tappi” meinas, että “Pojat, arvatkaapas mitä? Tähän rakennetaan tanssilava”. Näin sai Kyröskosken Suurlava alkunsa ja näin ovat vuosikymmenet menneet vaihtelevasti. On ollut nousuja ja laskuja. Lava on ainutlaatuinen Suomessa. Se sijaitsee kahden pitäjän puolella, keskellä rajaa. Hämeenkyrön ja nykyisen Ylöjärven puolella.
Tanssikulttuuri pitäisi Suomessa saada säilymään ja sen hyväksi olisi korkea aika tehdä jotain. Monet tanssipaikat ovat joutuneet pistämään lapun luukulle. Artisteja kyllä riittää ja todella hyviä ja joka vuosi tulee uusia tähtiä, kuninkaita ja kuningattaria. Monet valovoimaisimmat tähdet löytyvät kuitenkin vanhasta kaartista, mutta niitä on vain kourallinen.
Nyt olisikin tärkeää tanssikulttuurin kannalta saada nuoret innostumaan hyvän harrastuksen pariin ja hyvää kuntoiluakin tanssi on.
Odotellaan nyt vain lämmintä ja sateetonta kesää 2010, silloin on hieno kellohameita heilautella ja hien pintaan sattuessa huoltokin pelaa. A-oikeuksin varustettu juomahuolto sammuttaa janoisimmankin”.
|
|
Lavaterveisin,
|
|
|
|
Reino Koivisto
|
|